Juhlavuoden lumikylvyt 2022

Muodoslompolon Tammiretriitin viidentenä vuonna uppouduimme kylvetyksiin kylällä. Työskentelyn mahdollisti Taiken apuraha.

Vierailu # 1

Ensimmäinen kylpykohde oli yksin elävän yli 80-vuotiaan saamelaisrouvan pihapiiri. Jätimme auton tienvarteen, otimme kylpypaljut kainaloon ja lähdimme lähestymään taloa. Hyppiessämme hangessa näimme rouvan vilahtelevan ikkunoissa, sytyttelevän kynttilöitä, valmistelevan omaa kestitysperformanssiaan. Tanssimme pitkin laajaa, kaunista pihaa. Rouva kurkki välillä porstuan ikkunasta, hävisi sisälle, tuli kaatamaan koiralle lihapaloja porraskaiteen yli, hävisi taas sisään. Esityksen leikki-vaiheessa heitimme lunta porstuan ikkunaan rouvan kasvoja kohti. Hän nauroi ja toi kasvonsa lähemmäs ikkunalasia. Puhalsimme lunta käsistä kohti ikkunaa ja rouvaa, hän seurasi tarkkana ja nauroi. Rouva kävi toisenkin kerran antamassa ruokaa koiralle, hävisi sisälle ja kertoi menevänsä katsomaan oddasattia (uutiset saamen kielellä). Hetken päästä rouva kävi varmistamassa, että kai uskallamme tulla sisälle. Haimme konvehtirasian autosta, pudistelimme suurimmat lumet vaatteista ja menimme pirttiin asettuen korviksi ja silmiksi. Emäntämme kertoi enneunistaan ja kohtaamisistaan kuoleman kanssa.

Kuva: Lasse Hagman

Vierailu # 2

Traktorin esittely, puhdas piha, siivottu tupa ja lempikepsi.

Kuva: Saana-Tuulia Lipponen

”Tällä pihala ei olekhaan ennen tanssittu. Nyt voitta alottaa. Olettapa notkeita tyttäriä. Ettähän vain palellu?”

Kuva: Eerika Arposalo

Vierailu # 3

Kirkon hyvä akustiikka houkutteli laulamaan kaikki muistamamme virret ja taistolaislaulut.

Kuva: Eerika Arposalo

Vierailu # 4

Kuva: Eerika Arposalo

Muodoslompolon raitilla asuvien kylvetys alkoi Fabin talolta, joka tunnetaan avoimuudesta ja vieraanvaraisuudesta yli kuppikuntarajojen. Meillekin olisi isäntä kaffit – etes pystykaffit, ”suorilta jaloilta” – tarjonnu, jos aikataulu olisi sallinut. 

# 5 Sauna

Saimme kylpeä Muodoslompolon Pappilan saunassa. Löylyvedet sulatettiin lumesta. Lunta saunaan kantaessa tuli lämmin. Onneksi apu oli lähellä – kannettu lumi viilensi mukavasti.

Kuva: Eerika Arposalo

# 6 Aamureivit

Aamuisin tanssimme John Collingswoodin vinyylien tahtiin Muodoslompolossa ja etänä.

Jätä kommentti